Ystävyys ♥

Ilman huumoria, elämä olisi tylsää.

Ilman rohkeutta, elämä olisi vaikeaa.

Ilman rakkautta, elämä on toivotonta.

Ilman ystäviä semmoisia kuin sinä,

elämä on mahdotonta. 

Oon jo pidemmän aikaa pohtinut mun ihania ystäviä ja miettinyt miten raskaus ja lapsen saaminen tuntui vahvistavan toisia ystävyyksiä ja ajavan toisia ystävyyksiä heikoille jäille. On muutama, ennen niin tärkeä, ihminen lähes kadonnut elämästä. Yksi sellainen on ihminen, kenet oon tuntenut yli 20 vuotta. Viimeksi näin hänet varmaan kuukausi ennen Pikku-Murun syntymää, sen jälkeen olemme olleet yhteydessä maksimissaan kolme kertaa. Yritin saada häntä käymään ja katsomaan meitä, mutta koska hän vihaa lapsia, ei tullut. Sen jälkeen olen miettinyt, voinko oikeasti sanoa sellaista ihmistä ystäväksi. Olen aina pitänyt hänen "lapsi-inhoaan" vähintäänkin outona, mutta nyt, kun mulla on se oma pieni joka on elämää tärkeämpi, tuollainen ajattelu kuvottaa. Ehkä mun maailma on valoisampi, kun hän ei enää ole osana sitä. 

Ja toisaalta osa ystävistä on tullut entistä tärkeämmiksi, tukiverkoksi jota ilman ei pärjäisi. :) 

Tiedän, että on päiviä jolloin ei pysty kunnolla keskittymään mihinkään, syitä voi olla vaikka huonosti nukutut yöt, se että vauva ei oo vielä tänään kakannut, tai juuri kun joku kertoo jotain, vauva roikkuu hiuksissa tai iskee tahmatassunsa silmälaseihin tai lyö itseään lelulla otsaan... Niinä hetkinä kokee välittömästi huonoa omaatuntoa, kun ihana ystävä joutuu kakkossijalle. Samassa tilanteessa olevien ystävien kanssa voi keskustelut olla hyvinkin katkonaisia, kun molemmilla on vauva. Aika usein joutuu sanomaan; -Niin, mitä mä/sä olin/olit sanomassa? 

Mä haluaisin ajatella, että pystyn keskustelemaan muistakin asioista, kuin vauvasta, mutta toisaalta mun elämässä ei juuri muuta tällä hetkellä ole. Toki edelleen haluan kuulla ystävieni villit jutut, liittyy ne sitte mihin tahansa ja toivonkin, että niitä jatkossa mulle kerrotaan, mutta mulla ei oo tarinoita juuri muusta kuin vaipoista, puhkeavista hampaista ja Pikku-Murun älistyttävistä taidoista. Mutta sitä kai se ystävyys parhaimmillaan on, hyväksytään se toinen juuri sellaisena ja iloitaan toistensa onnesta, jaetaan murheet ja kuunellaan kyllästymiseen asti uudesta poikaystävästä/koirasta/työpaikasta/asunnosta/riidoista puolison kanssa tai siitä koko elämän täyttävästä onnesta... 

On se vaan niin mukavaa,

oman ystävän kanssa pulputtaa.
Yrittää parantaa maailmaa,
ja rakentaa eloa parempaa.

Taittaa hetken verran yhteistä matkaa ja
taas keventynein mielin kulkuaan jatkaa.

Birgit Ahokas 

Kiitos rakkaille ystäville siitä, että olette mun elämässä! Jos en aina muista kertoa, niin olette mulle todella tärkeitä ja arvostan aina ystävyyttänne! :)
♥ 

Kuvat ja runot lainattu netistä